End of part one

Ta-daa! Se on vihdoinkin valmis. Projekti, joka sai alkunsa Semifinalissa joskus 2000-luvun puolivälin paikkeilla. Sinä iltana lavalle nousi yhtye nimeltä Rubik. Eihän niistä silloin kovin moni vielä tiennyt, mutta mun mielestä ne oli tosi hyviä.

Menin kysymään bändin laulajalta (Artturi Taira) että ei sulla olis mitään ylijääneitä pöytälaatikkolauluja mulle. Ei ollut. Hitto! Sanoin, että mulla olis kyllä sanoja, sävellätkö? Lähetin yhdet ja se teki niihin kertsin, mutta jos totta puhutaan niin olinhan mä säveltänyt sen koko sanoituksen jo itsekin. Ja tehnyt pari muutakin  biisiä. Artturi kuuli ne ja lupasi tehdä niihin sovitukset. Demoissa kun oli vaan piano ja laulu.

En enää muista miten tai miksi, mutta jotenkin se homma lähti ihan lapasesta. Ideana oli kokeilla, mitä mun konventionaalisista pianolla sävelletyistä poppiksista saisi irti, jos niitä sovittaisi vähän totutusta poikkeavalla tavalla. Suuruudenhulluuksissamme päätettiin jostain syystä äänittää saman tien levyllinen kamaa.

Rahaahan meillä ei tietenkään ollut, mutta taiteellista kunnianhimoa sitäkin enemmän. Budjetin lisäksi puuttui myös aikaa, joten hommaa piti pusertaa kasaan sellaisina öinä kun studiossa sattui olemaan tyhjää JA se sattui sopimaan kaikkien aikatauluun. Niinä hajanaisina hetkinä sitten testailtiin ja kokeiltiin ja hinkattiin ja pistettiin uusiksi ja itkettiin (lähinnä minä) ja ehkä pari kertaa naurettiinkin. Ja äänitettiin.

Lopputuloksen monimuotoisuutta on hieman ihmetelty. On verrattu Peter Gabrieliin, Stina Nordenstamiin, Suzanne Vegaan, Nick Kershawiin ja kas kun ei Arja Havakkaan. Ovat kuulemma “kivoja biisejä” mutta “onhan ne vähän JÄNNIÄ” että “jos vähän YKSINKERTAISTAISI” niin “vois tästä EHKÄ saadakin jotain”.

No kuulkaa ei yksinkertaisteta yhtään! Lopputuloksesta tuli meidän mielestä juuri sellainen kuin piti. Kutsun näitä 9 biisiä yhteisnimellä “End of Part One” – se kertonee kaiken olennaisen. Jätän ne muiden kuunneltavaksi huojentuneena, mutta ylpeänä. Tai ehkä ylpeä on väärä sana. Mutta hävetä ei tartte.

Julkaisen kyseiset 9 biisiä ensin täällä, yhden kerrallaan. (Jos et jaksa käydä jatkuvasti kytiksellä ja käytät Fäbäriä, liity tähän niin tiedät, milloin tapahtuu.) Pian sen jälkeen kokonaisuutta voi kuunnella myös Spotifystä. Ja ne, jotka ovat uhonneet ostavansa tuotoksen niin lunastakaa hitto vie lupauksenne iTunesissa, kunhan se sinne ilmestyy. Jos kymmenen menee kaupaksi, käyn anniskeluravintolassa juomassa kaljan. Jos varsin villiinnyn, saatan jopa ostaa suolapähkinöitä sen kaveriksi.

Jos matsku miellyttää, kertokaa kavereillekin. Jos ei, kuunnelkaa jotain muuta. (Mun mielestä esmes TV On The Radio on tosi hyvä. Ja Lenine. Radiossa soivasta kamasta harvemmin tykkään.)

Pus pus!