Our Goal
Nyt kun kotikisat ovat jo ihan kulunut juttu (eikä ees mitalia tullut), on sopiva aika vetäistä pöytään mun oma lätkäbiisi. Luitte oikein. Lätkäbiisi.
No ei nyt ihan, mutta melkein. Soittelin kerran huvikseni kiekko-otteluista tuttua kolmisointukäännös-urkuteemaa (ti-di-di-did-di-dii!) mollissa. Aika haikealta ja flegmaattiselta kuulosti. Mutta sen päälle lähti syntymään kiva laulumelodia. Vaan mistä aihe tekstiin? No, menin vähän sieltä mistä aita on matalin – mutta onneksi sanalla “maali” on varsinkin englannissa vahva kaksoismerkitys.
Koko teoksen pohjana oleva urkuteema sai tuottaja Tairan kättelyssä huutia samoin tein. Tilalle syntyi tämä polveileva ja täyteläinen sovitus, jonka massiivisista kerroksista löydän vielä itsekin silloin tällöin uusia yllätyksiä. Minulla oli aluksi hankaluuksia päästä sisään kappaleen uuteen olomuotoon, vaikka siinä olikin jotain suuresti arvostamani TV On The Radion kaltaista otetta. Toisaalta en vielä tänäkään päivänä ole kyllästynyt lopputulokseen, vaikka kuuntelukertoja on väkisinkin tullut aika paljon. Päinvastoin, se tuntuu vain paranevan.
Erityisesti pidän Artturin loihtimasta torvivetoisesta lopusta, joka tuo mieleeni David Bowien loistobiisin Jump They Say.
Vaikkei tällainen musiikki koskaan soikaan Niiralan Montussa, valitsin kuvaan suosikkijoukkueeni Kalpan. Ei menny Kalpallakaan kausi ihan putkeen. Mutta ei oo niin nöpönuukaa.