Teeth to match our wounds

En ole koskaan tehnyt ainuttakaan biisiä valmiiseen sanoitukseen. Usein mun biisi-ideat lähtevät kuitenkin liikkeelle jostain fraasista. Sen jälkeen sekä sanoitus että sävellys kehittyvät eteenpäin vuorotellen.

Alkusysäyksenä toimiva fraasi voi syntyä lähes mistä tahansa. Joskus sen voi myös pölliä.

Luin joskus Peter Gabrielin haastattelun, jossa hän kertoi tykästyneensä Kenneth Tynanin tokaisuun “We seek the teeth to match our wounds”. Gabriel oli tehnyt tämän lainauksen ympärille myös biisin, joka ei kuitenkaan koskaan päätynyt levylle.

Tynanin lause on mielestäni verrattoman nerokas. Kun Gabriel ei kerran julkaissut biisiään, niin pitäähän se jonkun käyttää! 

Sävellys syntyi yönä, jolloin tuskailin harvinaisen tyytymättömänä pianon ääressä. Oli pakko saada vielä yksi biisi äänityksiä varten valmiiksi. Sitten se löytyi. Kaunis ja surullinen pianoriffi, josta kehittyi herkkä balladi.

Eihän se studiossa sellaisena pysynyt, ja taisin riidellä Artturin kanssa sovitukseen ilmestyneistä Walk of life -tyyppisistä uruistakin. Mutta kaikkeen tottuu, ja se pianoballadi olisikin ollut liian helppo ratkaisu. Tanssittavuus tuo kipeän tekstin ihan eri tavalla esille.

Studiosessioista ei jäänyt juuri muita tallenteita kuin biisit, mutta tässä yhteydessä voi hieman ihailla Sampsan nopeaa reagointia tuottaja Tairan kommennuksessa.