Sanoituksen vierestä

Pianoni oli mulle viikonloppuna antelias. Sain kasaan taas pari uutta raakiletta, joihin olin pitkästä aikaa itsekin tyytyväinen. Tällä kertaa ne tosin syntyivät melodia edellä, joten edessä on melkoinen sanoitussavotta.

Sanoittaminen on sen verran hanuria puuduttavaa hommaa, että huomaan lykkääväni sen aloittamista. Niinpä mm. kyselin Facebookissa, minkä verran sanoituksilla ylipäänsä on ihmisille merkitystä.

Itse olen kuuntelijana jokseenkin 50/50 -ihminen sävellyksen ja sanoituksen suhteen. Hyväkin sävellys jättää olon ontoksi, jos se on sanoitettu vasurilla. Vähän niin kuin vaalea leipä – maistuu ihan hyvältä, mutta ei paljoa ravitse.

En ymmärrä myöskään sanoitusvetoista musaa:
– Mä niin tykkään tästä artistista X!
– Ai, musta sen kaikki biisit kuulostaa ihan samanlaisilta.
– No joo… Mut kun ne sanat on niin mahtavia!
– Eiks niitä sitten vois lukea vaikka runokirjasta?

Poikkeus vahvistaa säännön. Kuuntelen jonkun verran lauluja, joiden kieltä en ymmärrä (esim. bambara ei oo mulla ihan hallussa). Toisaalta, jos musasta tykkää tarpeeksi, haluaa oppia ymmärtämään. Olen opiskellut hieman portugalia vain siksi, että pidän niin paljon brasilialaisesta musiikista. Tässä on vaaransa. (Ai oho, tää biisi kertoikin salamurhasta!) Leninen sanoitusten suhteen en onneksi ole joutunut pettymään.

Koska arvostan kekseliäitä sanoituksia, haluaisin luonnollisesti itsekin kirjoittaa tekstejä, joista jäisi käteen muutakin kuin kasa kliseitä. Perfektionistina tuntuu kuitenkin helpottavalta tietää, että sanoitukset (varsinkin, jos ne eivät ole kuulijan äidinkieltä) jäävät usein muun biisin varjoon. Mutta tämän helpotuksen suon itselleni vain silloin, kun kirjoitusblokki meinaa äityä liian pahaksi. Toisaalta sama ajatus pitää huolta siitä, ettei omista sanoituksista ainakaan liikaa ylpisty. (Joo joo, olitpa nokkela – mutta 90% jengistä ei huomaa ton lainin hienoutta ollenkaan.)

Nyt pitäisi sitten jatkaa sitä sanoitussavottaa. (Niin, tai jos mä vähän vielä odotan… Kohta sitten…)

P.S.
Tämän hetken lyriikkasuosikkini:
Suzanne Vega: Small blue thing
Kauko Röyhkä: Yksin
Porno for Pyros: Pets
Lenine: Continuação

Ja nämäkin vaativat tuekseen sen musiikin…