Yksin

Joku sanoi joskus, että musiikki on intiimeintä, mitä kaksi ihmistä voi tehdä yhdessä housut jalassa. Eikä ole. Musiikki on intiimeintä, mitä kaksi ihmistä voi tehdä yhdessä. Piste. Ehkä siksi olen aina tehnyt lauluni yksin. Jokaisen uuden piano+laulu -demon esittäminen eteenpäin on joka kerta yhtä tuskallista. Mieluummin olisin ilman niitä housuja.

Olisi kyllä mahtavaa kokeilla säveltämistä joskus tiimityönä. Mutta en ole ainakaan vielä uskaltanut.

Yksin tekeminen on toisaalta palkitsevaa. Kun sävel, rakenne ja sanat loksahtavat lopulta paikoilleen, sisäinen kaaos hellittää ja koko maailma tuntuu hetken aikaa selkeältä. Ja jos biisistä tulee hyvä, voin kiittää siitä itseäni. Totta kai vasta tuotanto nostaa kappaleen lentoon, mutta se pohja siellä on ihan itse tehty.

Pahinta yksin säveltämisessä on kuitenkin – yksinäisyys. Olisi mukavaa, kun voisi jakaa jonkun kanssa sen euforisen hetken, jolloin maailma tuntuu hetken aikaa selkeältä. Tai jos biisejä tekisi bändin kanssa. Jaettu ilo olisi moninkertainen ilo. Ja vietävissä nopeammin keikoille. Piano+laulu -demosta on paljon pidempi matka yleisön eteen, vaikka rakenne ja teksti olisivat kuinka valmiita. Siitähän voi tehdä vielä europoppia, säröiskelmää, taidehäröilyä, melkein mitä tahansa.

Mutta tällaista tämä mun tekeminen on. Niin kuin tänäkin yksinäisenä viikonloppuna, jolloin maailma oli hetken aikaa selkeä.

P.S. Nyt sitten pitäisi keksiä, miten nämäkin pari uutta biisiä sovittaisi. Miksei vaikka Sitekin Dave tai Reznorin Trentti soita mulle ja sano et ne haluis tuottaa ne? 😀