Joko uskaltaisin?
November 6, 2012
Tämä taitaa mennä vakavaksi. Olen nyt löytänyt 5 ihmistä, joiden kanssa tuntuu hyvältä viettää aikaa treenikämpällä. Toivottavasti ennen pitkää myös lavalla.
Taitavan ja mukavan ryhmän löytäminen ei ole ollut itsestäänselvyys. Joku on todennut aikataulut mahdottomiksi, joku on muuttanut toiseen kaupunkiin, joku on päättänyt vaihtaa alaa, joku on lähtenyt nimekkäämmän laulajan matkaan.
Näistä viidestä toivon saavani pitää kiinni. Tällä hetkellä minut tekevät onnelliseksi (sukunimen mukaan aakkosjärjestyksessä, kaikki yhtä rakkaita) Tuomas, Jukka, Teemu, Sampsa ja Kalle.
Loistavan rytmi- ja melodiatajun lisäksi näillä miehillä on myös ihan mieletön huumorintaju. On ne kyllä ihania.