Kuluneesta ja tulevasta

December 30, 2012

Olen ollut viime aikoina hiljainen. Mutta hiljaa hyvä tulee. Toimetonna en ole ollut.

Järkkäsimme mm. näin välipäiviksi pienen sovitusleirin. Mulle on kertynyt syksyn aikana melkoinen läjä uusia biisejä, joita olemme nyt esituottaneet End of Part Onen äänittäneen Kallen kanssa. Se on kätevää, sillä Kalle soittaa rumpuja, bassoa ja kitaraa ja osaa syöttää niillä hyviä ideoita. Myös bändini kiipparisti Teemu on ehtinyt välillä mukaan auttamaan.

kalle_esituotanto

Ei taas tule ollenkaan sellaista kuin kuvittelin. Tulee parempaa. Tarkoituksena on saada aikaan alustavat sovitukset, jotka voi työstää loppuun bändin kanssa ennen studiota. Ettei olis sitten livesovitusten kanssa niin vaikeaa kuin viimeksi.

No siitä livestä sitten. Mulla on 5 ihanaa soittajaa – Teemu (kb, gt), Sampsa (dr), Kalle (b, kb), Jukka (gt) ja Tuomas (jonka laitteisto on niin mielenkiintoinen ettei sitä voi tiivistää mihinkään lyhenteeseen). Katsotaan, minne me niitten kanssa vielä päästään. Helsinkiläisille on ainakin luvassa jotain helmikuussa. Tästä lisää heti vuoden alussa.

Uutta siis syntyy ja End of Part Onen biisit alkavat olla esityskunnossa. Haaveilen jo seuraavasta äänitteestä. Vuodesta 2013 ei siis pitäisi tulla ainakaan tylsä. Toivottavasti näen myös mahdollisimman montaa teistä, jotka olette jaksaneet tukea mua tänä vuonna.