Lara
Helsinkiläisen laulaja-lauluntekijä Laran piti omien sanojensa mukaan syntyä Kate Bushin ja Peter Gabrielin tyttäreksi. Edellisen elämän töppäilyjen takia (hippeily ja yliannostuskuolema 70-luvun puolivälin New Yorkissa) universumi lähetti hänet kuitenkin Suomeen, ilman menestyviä muusikkovanhempia.
Laran talkootyönä syntynyt debyyttialbumi End of Part One julkaistiin viime vuoden kesäkuussa kaikessa hiljaisuudessa digitaalisena omakustanteena. Rubik-yhtyeen Artturi Tairan tuottaman, studioprojektina syntyneen albumin monipuolinen materiaali kiinnitti ensin Nuorgamin huomion, ja lopulta levyn kappale Teeth to match our wounds nousi YleXin soittolistalle ja jopa Himotuimmat-listan kärkeen. Digitaalisella omakustanteella ansaittu soittolistapaikka tuli täydellisenä yllätyksenä lauluntekijälle, joka ei ollut vielä edes keikkaillut.
Albumin ja uuden materiaalin ympärille on sittemmin kasattu 5-henkinen livemiehistö, ja ensimmäinen keikka soitettiin helmikuussa 2013. Kokeneista muusikoista koostuva bändi on saanut End of Part Onen monimuotoisen soundimaailman toimimaan myös lavalla. Lara on työskennellyt bändin kanssa myös uuden materiaalin parissa, ja kesäkuussa 2013 kuultiin ensimmäisiä maistiaisia jatkosta digisinkun “Till you don’t know your name” muodossa.
Lara työskentelee edelleen itsenäisesti talkoovoimin. “Pidän siitä taiteellisesta vapaudesta, jonka kaupallisten tavoitteiden puuttuminen mahdollistaa. Samaan aikaan se tietysti hidastaa asioita, sillä jokaisen on tehtävä muita projekteja elääkseen. End of Part Onen tekeminen kesti 5 vuotta. Nyt julkaisen mieluummin yhden hyvän biisin silloin tällöin kuin jään odottamaan albumikokonaisuuden valmistumista. Toki, jos mahdollisuus intensiiviseen studioperiodiin tarjoutuisi vaikka lottovoiton muodossa, en pistäisi pahakseni”, Lara nauraa.
Larasta sanottua
”End Of Part One on erittäin väkevä pelinavaus ja sen perusteella voidaan odottaa suomalaiselle indiekentälle pitkäikäistä vahvaa tekijää Laran muodossa. Tämä ei jää tähän!
- Toni Laaksonen, YleX
”Artturi Taira ja Sampsa Väätäinen ovat kuin Midaita, jotka muuttavat kosketuksellaan Laran kunnianhimoisen vision kullaksi. Ja se visio on monitasoisessa ja TV on the Radiosta muistuttavassa eklektisyydessään jotain, mitä ylikansoitetussa vasemman siiven laulajatarskenessä ei ole vielä kuultu.”
- Oskari Onninen, Nuorgam
”Harva pop-artisti löytää heti debyytillään näin harvinaislaatuisen hyvän tasapainon persoonallisuuden ja pop-sensibiliteetin välillä.”
– Ville Yli-Knuutila, Turun Ylioppilaslehti