Juon aika harvoin kaljaa, mutta eilen piti. Koska tuli keväällä luvattua. Ja kun se lupaus nostettiin YleX:n saitillekin.

Lupausta tehdessäni päässäni siinsi ehkä joku mukava räkälä. Paikaksi valikoitui kuitenkin Kaapelitehtaan Hima&Sali, jossa mulla oli treffit. Niitten 5 miehen kanssa.

Me edetään tosi hitaasti, mutta mun on pakko tunnustaa että olen jo menettänyt niille sydämeni. Ne on superlahjakkaita, söpöjä, mukavia ja saa mut nauramaan. Toivottavasti me päästään tekemään yhdessä paljon kivoja juttuja.

Suomen kesäsää 2012 on ollut vähän muuta kuin odotin. Samoin End of Part Onen vastaanotto. Hellepäivien määrän suhteen olen lievästi sanottuna pettynyt, mutta albumi on otettu vastaan paremmin kuin osasin toivoakaan.

Ensin innostui Nuorgam.

Sitten Teeth to match our wounds päätyi YleXin Uuden Musiikin Iltavuoron Parasta NYT -listalle ja tällä viikolla se onkin ollut Toni Laaksosen Viikon Tehona.

Mun mielestä tämä on aika kivasti digitaaliselta julkaisulta, jonka takaa ei löydy levy-yhtiötä tai promootiokoneistoa. Joten ihan vähän piti tuulettaa.

Katsotaan, millaista matskua seuraavaksi lähtee tulemaan. Jonkin verran biisejä onkin jo valmiina, mutta toteutuksellisen inspiraation lähteet ovat tällä hetkellä aika… noh, mielenkiintoiset. 😀 Niistä myöhemmin.

Kiitos taas kaikille myötävaikuttaneille. Pysykää kuulolla, pus pus!

Hupsis, nyt se on sitten

iTunesissa
ja
Nokia Musiikki -palvelussa (vai mikä sen nimi nyt sit on – niitten mielestä mun musa on kuitenkin näköjään rockia).

Tämä ei olisi mahdollista, ellei niin moni ihminen olisi auttanut minua pyyteettömällä talkoomeiningillä. Ei siksi, että he olisivat hyötyneet siitä – vaan siksi, että he kokivat musiikkini olevan kuulluksi tulemisen arvoista. Olen kuitenkin ihan hirveän iloinen, jos joku vielä näinä aikoina jaksaa arvostaa omaehtoisesti tehtyä musiikkia – ja haluaa maksaa edes pienen korvauksen niistä tuhansista työtunneista, joiden ansiosta näiden biisien kuunteleminen ylipäänsä on mahdollista. Joten jos tykkäsitte, niin käykääpä ostoksilla.

Muita varten on sitten vielä Spotify. Sen avulla on myös helppoa ja ilmaista auttaa omia kavereitakin löytämään uutta musiikkia. Ihan noin niinku pikku vinkkinä.

Kiitos myös kaikesta siitä palautteesta, jota olen saanut. Mahtavaa, jos biisini ovat onnistuneet herättämään jonkinlaisia fiiliksiä tai jopa tuoreita ajatuksia yhdessäkään teistä. Palautetta voi edelleen antaa esim. tykkäämällä Facebookissa.

Tämä oli End of Part One. Pysykää kuulolla…

Myöhäinen herätys. Aurinkoinen päivä. Ilma seisoo. Juhlinut olo. Joutilaisuus. Niistä on sunnuntai tehty.

Niin tämäkin Sunday. Viimeinen raita, johon on hyvä nukahtaa päiväunille. Väsyneenä mutta onnellisena.

Kouluaikoina tytöt tykkäävät yleensä vähän itseään vanhemmista pojista. Oman ikäisiä ja varsinkin nuorempia pidetään vielä ihan lapsina. Niitä ei todellakaan edes VILKAISTA silleen.

Sitten tulee päivä, jolloin huomaa tuijottavansa syötävän söpöä nuorta MIESTÄ – ja tajuaa että se on jotain huh en ees tiedä kuinka monta vuotta nuorempi kuin mä! Missä vaiheessa musta tuli näin vanha?! Apua, olenko mä nyt joku likainen täti?! Mitä mun mielessä just kävi?! Saako näin edes ajatella?!

Onneksi on Madonna ja sen toy boyt. Madonna ei pelkästään ajattele, se myös tekee. Joten ehkä me muut voidaan ainakin salaa ihailla eteen sattuvia nuoria “mansikkapoikia”. Ja ihan vähän haaveilla öö… mansikoista.

Nyt kun sais litran mehukasta sengaa...

George Michael teki jo kasarilla Father figuren (jonka video on muuten hieman huvittava näin post-kaapista-ulos -aikakautena), joten kyllä äitihahmoudestakin pitää voida laulaa. Sovitukseen tuli mun mielestä samanlaista kivaa mystistä leijuvuutta kuin Georgen kipaleessa. Toki lopussa revitellään kitaralla niin, että… (No ton sä ajattelit kyllä ihan itse!)