Popparin raidat
Osallistuin hyvä tovi sitten erään levyn tekoon feattaamalla. Kyseinen albumi julkaistiin viime kuun lopussa ja se edustaa ihan eri genreä kuin tää mun indiepoppi. Tapa tehdä biisejäkin on huomattavasti teknologiavetoisempi kuin mihin tämmöinen pianon ääressä istuva wannabe-runotyttö on koskaan tottunut.
Tällainen yhteistyö on kiehtovaa. Levyllä oli paljon muitakin feattaajia, mutta ainakin mun mielestä siitä mun raidasta tuli jotenkin popkonventionaalisempi – ihan vaan siksi että siellä oli yksi indiepoppari säätämässä. Mihinkäs se poppari nimittäin raidoistaan pääsee.
Genrerajojen ylittäminen on aina avartavaa ja antoisaa. Siksi feattaisin mielelläni enemmänkin. Räpätä en tosin osaa uskottavasti. Enkä öristä. (Tai no jaa, antakaa lisää viskiä.) Mutta toisaalta, Nightwishinkin suosio syntyi varmaan just siitä, että tietynlaista konventiota noudattavaan pohjaan lisättiinkin toisenlaisia konventioita noudattava laulu. Ja hei, esmes Feistodonhan on ihan mahtava!
P.S. Jos audiobongaatte jonkun bändin biisistä ihan mun kuuloisen suomenkielisen laulajan, niin se saatan kuulkaa ollakin mä. Kuka löytää eka? 😉