Teeth to match our wounds sai viettää Ylex:n soittolistalla 6 viikkoa. Himopuntarissa mulle hävinnyt L. Närhi näyttää vieläkin jatkavan porskuttamistaan, Diandra ja Adam nauttivat soittoviikostaan nro 15, JVG:stä nyt puhumattakaan. Mutta eiks toi 6 viikkoa ole tuntemattoman laulajan DIY-julkaisulle ihan hieno saavutus, vai mitä? Musta ainakin on. Siitä kiitos Toni Laaksoselle ja jokaiselle Himotuimmat-äänestäneelle! Ei olis ollut mahdollista ilman teitä. <3
Koska DIY-toimijalla ei ole mahdollisuuksia toimia perinteisten musabisneskuvioitten mukaan, mitään kakkossinkkua ei ole ilmestymässä. Mutta jos End of Part Onelta on löytynyt joku muukin hyvä biisi kuin Teeth, niin käy ihmeessä toivomassa sitä myös radioon, vaikka Perjantaitoiveboxiin tai lauantai-illan YleX Toiveisiin. Ja muitakin radiokanavia saa tietenkin lähestyä!
Tää 6 viikkoa oli kyllä 6 kertaa enemmän kuin ikinä odotin. Mutta nälkä kasvaa syödessä. Jos kerran soittolistalle, niin kyllä sit Tavastian bäkkärillekin. Toivottavasti ainakin, jonain päivänä.
Joka ikinen, joka on kertonut mun musiikista eteenpäin ja jaksanut äänestää mua soittolistalla – en pysty kiittämään teitä tarpeeksi. Kiitos, taas kerran!
Olen saanut paljon kyselyitä keikoista. Faktahan on se, että End of Part One syntyi täysin studioprojektina. Lähtisin keikoille mielelläni vaikka heti, mutta toinen fakta on se, että haluan valmistella livekuviot huolella. Pyrin siihen niin nopeasti, kuin se on näillä ajankäytöllisillä ja taloudellisilla resursseilla mahdollista. En osaa sanoa tarkkaa ajankohtaa, mutta kyllä mut vielä lavalla nähdään.
Toivottavasti jaksatte äänestää mua vielä kolmannellakin viikolla. Jokainen listaviikko auttaa mua artistina eteenpäin ja antaa mulle enemmän mahdollisuuksia tehdä teille lisää musaa. Ja myös niitä keikkoja. Tänne siis himoitsemaan!
P.S. Jos missasit Himoartistihaastattelun vaikka olisit halunnut kuulla sen, eipä hätää.
En ole koskaan tehnyt ainuttakaan biisiä valmiiseen sanoitukseen. Usein mun biisi-ideat lähtevät kuitenkin liikkeelle jostain fraasista. Sen jälkeen sekä sanoitus että sävellys kehittyvät eteenpäin vuorotellen.
Alkusysäyksenä toimiva fraasi voi syntyä lähes mistä tahansa. Joskus sen voi myös pölliä.
Luin joskus Peter Gabrielin haastattelun, jossa hän kertoi tykästyneensä Kenneth Tynanin tokaisuun “We seek the teeth to match our wounds”. Gabriel oli tehnyt tämän lainauksen ympärille myös biisin, joka ei kuitenkaan koskaan päätynyt levylle.
Tynanin lause on mielestäni verrattoman nerokas. Kun Gabriel ei kerran julkaissut biisiään, niin pitäähän se jonkun käyttää!
Sävellys syntyi yönä, jolloin tuskailin harvinaisen tyytymättömänä pianon ääressä. Oli pakko saada vielä yksi biisi äänityksiä varten valmiiksi. Sitten se löytyi. Kaunis ja surullinen pianoriffi, josta kehittyi herkkä balladi.
Eihän se studiossa sellaisena pysynyt, ja taisin riidellä Artturin kanssa sovitukseen ilmestyneistä Walk of life -tyyppisistä uruistakin. Mutta kaikkeen tottuu, ja se pianoballadi olisikin ollut liian helppo ratkaisu. Tanssittavuus tuo kipeän tekstin ihan eri tavalla esille.
Studiosessioista ei jäänyt juuri muita tallenteita kuin biisit, mutta tässä yhteydessä voi hieman ihailla Sampsan nopeaa reagointia tuottaja Tairan kommennuksessa.
info@lara.fi
